Ei messuja kahteen vuoteen

Mitä me teemme, kun kaikki liiketoimintaa edistävät tapaamiset perutaan?

Messuja perutaan. Myyntiedustajat pysäytetään ovelle. Jokainen liiketoimintaa edistävä irl-kokous peruutetaan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, mitä te viestitte digitaalisesti lähivuosien aikana. Me ehdotamme tätä.

Key account manager Cecilia Hellundilla on pitkä kokemus messuosastojen ja -ohjelmien koordinoinnista ja suunnittelusta. Mitä messut merkitsevät yrityksille?

– Messut ovat pitkään olleet tärkeitä myynnille ja verkostoitumiselle. Siitä huolimatta joidenkin messujen suosio on viime vuosina laskenut. Messujen tulosta on vaikea mitata, ja kysymys siitä, mitä oikeastaan saa messujen hinnalla, on ollut ilmassa. Pohjoismaiden pääkaupungeissa on messujen vaihtoehtona nähty erilaisia showroom-tapahtumia.

Nyt myös suurin osa messuista perutaan pandemian vuoksi. Takaisku monille ja on vaikea ennustaa, milloin messut ovat jälleen ajankohtaisia, mutta tilanne ei ole toivoton. Cecilia näkee mahdollisuuksia.

– Jokainen yritys voi vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Panostaa digitaalisuuteen ja tehdä jotakin vielä paremmin kuin osallistua messuille. Voitte muokata sisällön täysin omilla ehdoillanne ja omien tavoitteidenne mukaisesti. Jatka lukemista, jotta näet, mitä Wikström Media ehdottaa.

Panostaa digitaalisuuteen ja tehdä jotakin vielä paremmin kuin osallistua messuille.

Voitte muokata sisällön täysin omilla ehdoillanne ja omien tavoitteidenne mukaisesti.

Cecilia Hellund,key account manager

 

Unohda webinaari. Luo wow-efekti uudella ajattelulla.

Luento puolisurkean nettikameran välityksellä ei korvaa messukäyntiä, valitettavasti. Se on sietämättömän hidasta eikä anna oikeaa kuvaa yrityksestänne. Miettikää sen sijaan jalostetumpaa konseptia, esimerkiksi edistyksellistä live-tapahtumaa.

Video-, graafikko- ja copy-tiimimme avulla voimme luoda vauhdikkaan livelähetyksen, jonka ihmiset haluavat nähdä, koska se on mielenkiintoinen, jännittävä tai hauska. Tai niitä kaikkia yhtä aikaa.

Minkä teeman haluatte nostaa esille? Uuden tuotteen? Uuden tekniikan? Haluatteko samalla vuorovaikutuksen katsojien kanssa? Haluatteko mukaan asiantuntijan Atlantin toiselta puolelta? Haluatteko tehdä siitä jatkuvan sarjan? Kaikki on mahdollista.

Tapahtuma tuotetaan niin, että se välittää juuri haluamanne tunteen: amerikkalainen uutislähetys, rento keskusteluohjelman tyyli tai miksei jotakin vähän humoristisempaa. Näe mahdollisuudet. Meillä on tekniikka ja osaaminen projektien toteuttamiseen – teillä on sisältö, joka ansaitsee päästä esille.

 

Mitä järkeä siinä on?

Myynnin lisääminen. Myynnin lisääminen. Myynnin lisääminen.

Tämän tyylisen konseptin ideana ei ole viihdyttää. Viihdyttäminen on yksi tapa päästä tavoitteeseen ja se tehdään, hieman karkeasti sanottuna, vaikuttamalla ihmisiin. Kun ihmiset arvostavat jotakin, he laskevat suojuksensa ja heihin voi vaikuttaa.

Mitä mieltä sinä haluat kohderyhmän olevan ja ajattelevan yrityksestäsi ja teidän palveluistanne/tuotteistanne? Näe realistisena mahdollisuus ohjata sitä. Koska se on realistista, mutta ei ilman kovaa työtä.

 

Ja jos ei tällä hetkellä pysty panostamaan suureen wow-efektiin?

Jos wow-efekti ei ole budjetin vuoksi saavutettavissa, niin kannattaa silti tehdä toimenpiteitä, joilla heijastaa vakautta. Panosta digitaaliseen brändinrakennukseen. Työskentele järjestelmällisesti ja määrätietoisesti.

Olemme toistuvasti törmänneet yrityksiin, jotka ovat tässä suhteessa epäonnistuneet. He ovat roiskineet vähän siellä ja vähän täällä. Konsultit ovat tehneet virhearvioita ja yrityksen markkinointihenkilöstöltä puuttuu kokonaisvaltainen ajattelu todellisten muutosten aikaansaamiseen. Brändiä on pikemminkin tuhottu kuin rakennettu.

Kaikkien yrityksen lähettämien viestien on oltava linjassa keskenään. Kaikkein tärkeintä on antaa selkeä  kokemus, tänä päivänä selkeä digitaalinen kokemus. Niin mekin teemme, sekä itsellemme että asiakkaillemme. Ja näemme sen työn tulokset joka ikinen päivä.

 

Yhteenvetona: panosta digitaalisuuteen, mutta tee se oikein.

Ei, tänä syksynä ei tullut messuja ja on olemassa riski, että niitä ei tule ensi syksynäkään. Panosta sen vuoksi digitaalisuuteen, mutta muista, että ette todellakaan ole ainoita, jotka tekevät niin juuri nyt.

Kuka tahansa osaa koodata kotisivut, vetää verkkoluennon ja kirjoittaa postauksen sosiaaliseen mediaan. Kuka tahansa ei osaa tehdä sitä järjestelmällisesti, määrätietoisesti, näyttävästi, ammattimaisesti ja niin, että se myy.

Me osaamme.

Ja myös sinä, jos lyöttäydyt yhteen meidän kanssamme.

 

Cecilian muistilista lähivuosien voittavalle viestinnälle:

  • Vakiinnuta vahva digitaalinen läsnäolo
  • Harkitse laadukkaan, joukosta erottuvan live-tapahtuman järjestämistä
  • Työskentele strategisesti ja määrätietoisesti

Ja jos yrityksen oma kapasiteetti ei riitä

 

Lisää artikkeleita
Lehdistötiedote 22.10.2020
Tilaukset loppuivat, asiakas sanoo. Mitä me nyt teemme?
Wikström Median kulissien takaa

Oletko valmis keskustelemaan kanssamme
seuraavasta projektista?

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@wikstrommedia.fi.
Jakob Wikström CEO & Sales +358 50 358 5816
Bjarne Wikström Chairman of the board +358 40 689 4153
Cecilia Hellund Key account manager +358 44 763 1423
Kristiina Oikarinen Account manager (Helsinki area) +358 40 060 7364‬
Tiina Sjölund Financial & Employee Experience Manager +358 41 319 7622
Sofia Löfdahl Sales assistant +358 41 319 1669
Karl-Erik Wikström Senior advisor
Pamela Hansson Account manager Vanhempainvapaalla
Thomas Kula Project leader +358 41 318 6127
Tom Johansson Art director +358 44 242 2829
Jennie Svartsjö Art director +358 44 981 9327
Natalie Lassila Graphic designer +358 44 974 5485
Kim Alvaskari Graphic designer
Kimmo Penttala Graphic designer
Jannika Emaus Graphic designer
Sara Vidjeskog Head of copy
Sandra Hill Copywriter +358 44 241 0592
Åsa Broo Copywriter
Maria Rönnbacka Copywriter +358 41 317 1953
Yvonne Reiner Copywriter +358 44 901 6155
Mattias Björkholm Web developer
Samuel Granvik Web developer
Rebecka Holmstedt Web developer
Pontus Björkgård Web developer
Hannes Nyåker Web developer
Johanna Mäkipelto App developer
Jasmine Edfelt Video team leader +358 44 718 0542
Tuomo Syri Video & animation
Sara Möller Digital marketer Vanhempainvapaalla
Emil Ena Digital marketer +358 44 986 2509
Chelsea Ahlgren Digital marketer
Eva-Stina Kjellman Photographer
Daria Gatska Photographer